Parhaat aasialaiset ravintolat Helsingissä

Aasia on suuri maanosa ja se käsittää monenlaisia ruokaperinteitä ja -kulttuureja. Monille aasialainen ruoka tuo ensimmäisenä mieleen kiinalaisen keittiön, mutta se on myös paljon muuta. Eri maihin onkin muodostunut omat ruokailutavat, sillä aasialainen keittiö on jakautunut hyvin laajalle alueelle. Kiinalaiset, intialaiset, japanilaiset ja thaimaalaiset ovat varmasti aasialaisen ruuan tunnetuimmat ja suosituimmat keittiöt. Vaikka eri maiden välillä on suuriakin eroja, aasialaisia keittiöitä kuitenkin yhdistää aasialainen filosofia ja eri uskontojen vaikutus ruokaan ja ruokatapoihin. Aasialainen on tunnetusti herkullista, maukasta ja ennen kaikkea terveellistä ruokaa. Aasialaisten elinikä on kasvussa, eikä ihme, sillä kulttuurissa pyritään eräänlaiseen terveyttä ja pitkää ikää parantavaan tasapainoon.

Aasialaisen ruuan tunnuspiirteitä on tietysti riisi ja lisäksi myös kasvikset ja erilaiset aasialaiset teet. Ruoka voidaan valmistaa nopeasti siihen tarkoitetulla wokkipannulla. Ruokailu tapahtuu käyttäen syömäpuikkoja haarukan ja veitsen sijaan, sekä tarvittaessa myös oikean käden sormilla auttaen. Perinteisiin kuuluu, että kaikki ruokalajit tarjotaan pöytään samaan aikaan, jolloin jokainen voi aloittaa haluamastaan ruuasta omassa järjestyksessään. Oikean aasialaisravintolan löytäminen voi välillä olla hyvinkin vaikeaa, apuna on hyvä käyttää erilaisia arvostelusivustoja tai puhelinsovelluksia. Seuraavissa kappaleissa käsittelen kahta Tripadvisor -sivuston mukaan Helsingin parhaisiin aasialaisiin kuuluvaa ravintolaa.

Vaatimattoman maukas Sushi Wagocoro

Sushi Wagocoron huhutaan olevan Helsingin paras paikka jos etsit herkullista sushia, vaikka tämä ei välttämättä ensisilmäyksellä vierailijan mieleen juolahdakaan. Paikka on vaatimattomasti sisustettu ja tilat ovat pienet, mutta erityinen tunnelma sekä suussasulava ruoka tekevät ravintolasta ehdottomasti kokemisen arvoisen. Wagocorossa panostetaan siihen yhteen seikkaan, mikä ravintolabisneksessä merkitsee – nimittäin ruuan laatuun. Tilojen pienuus voi tosin velvoittaa ruokailijaa nappaamaan sushit kotipakettiin. Ruoan maukkaus ja perinteinen japanilainen ystävällisyys korvaa mennen tullen ravintolan minimalistiset tilat.

Wagocorosta löydät kaupungin laadukkainta sushia, joka on keskivertoravintolan tasoa korkeampi, mutta silti hinnoiltaan edelleen erittäin edullinen. Jos siis etsit hinta-laatusuhteelta parasta sushiravintolaa Helsingissä, Wagocoro on ehdottomasti kokeilemisen arvoinen. Ystävälliset japanilaiset työntekijät takaavat, että ruoka lähentelee aitoa japanilaista sushia. Jo pelkästään riisin laatu kertoo, että kokit valmistavat ruuan huolella ja parhaita raaka-aineita käyttäen. Parhaan ruokailukokemuksen takaamiseksi, kysy rohkeasti lisää kokin erikoisesta, eli japanilaisittain omakasesta. Ei ole siis ihme, että tämä pieni sushiravintola on arvioitu yhdeksi kaupungin parhaista sushipaikoista.

Pelkistetyn moderni Farang

Tasokas Farang on uniikkeja, raikkaita Kaakkois-Aasian makuja tarjoava moderni ravintola, joka sijaitsee Helsingin Taidehallin tiloissa. Ravintolaa ei ole turhaan kehuttu yhdeksi Helsingin parhaista aasialaisista, sillä se ei ole jäänyt huomaamatta myöskään kriitikoilta. Michelin-opas on myöntänyt ravintolalle useampana vuonna peräkkäin Bib Gourmand -merkinnän, joka jo osoittaa erinomaista laatua. Farangissa pääset kokemaan niin thaimaalaisia, kuin vietnamilaisiakin makuelämyksiä myös isommalla porukalla. Ravintolan kohokohtana pidetään kattavaa cocktailvalikoimaa ja viihtyisää tunnelmaa.

Vaikka Farangia kehutaan yhdeksi Helsingin parhaista ja tasokkaimmista aasialaisista, se on silti edelleen hinta-laatusuhteeltaan erinomainen vaihtoehto. Farangin menussa moni ateria on tehty myös jaettavaksi, joten ravintola on oivallinen paikka kokeilla monipuolista kaakkois-aasialaista ruokaa kohtuuhintaan, sekä sopii myös erityisesti kasvissyöjille. Esimerkiksi tilaamalla tasting menun pääset kokeilemaan pieniä makupaloja vähän jokaisesta ruokalajista. Farangin palvelua on kiitetty erinomaiseksi ja nopeaksi. Miltä kuulostaisi esimerkiksi savustettu taimen cha plu -lehdellä paahdetun pähkinän ja mätipallojen kera?

webmaster / 19 januari, 2018 / Okategoriserade