Sisko avaa bistron Helsinkiin!

Kuulin tänään aivan loistavan uutisen! Ensin hieman taustaa: Isosiskoni on haaveillut jo pitkään oman ravintolan perustamisesta. Hänellähän on ravintola-alan koulutus ja hän on työskennellyt alalla jo todella pitkään. Sisko on kyllä viihtynyt nykyisessä työssään hyvin ja hän on ollut pidetty työntekijä, mutta oma ravintola on ollut hänelle kuitenkin oma unelma. Olen niin monet kerrat kuunnellut hänen suunnitelmistaan, että olen alkanut pitää niitä ehkä jo hieman haihattelunakin. Nyt myönnän olleeni väärässä tämän asian suhteen.

Nyt se on totta!

Tänään siskoni sitten soitti ja kertoi, että nyt tämä unelma on toteutunut! Kaikki käytännön asiat ovat varmistuneet, hän on saanut rahoituksen ja löytänyt jo paikankin ravintolalleen. Siitä tulee bistro. Sisko ei kuitenkaan ollut halunnut kertoa kenelläkään – paitsi tietysti miehelleen – ennen kuin asia on aivan sataprosenttisen varma. Ymmärrän kyllä häntä ja onhan se hauskaa, että joskus tulee näinkin mukavia yllätyksiä. Olen niin onnellinen hänen puolestaan. Tälläkin hetkellä vain hymyilen.

Osa-aikatöihin siskon bistroon

Ehkä minulla on tässä hieman omakin lehmä ojassa. Olen jossain kohdin harmitellut sitä, että kahvilassa, jossa tällä hetkellä työskentelen, ei ole aina riittävästi vuoroja minulle. Ja haluan muutenkin totta kai mennä siskon bistroon töihin heti kun se aukeaa. Ja auttaa mahdollisissa käytännön asioissa ja suunnittelussa, jos apuni vain kelpaa. Uskon kyllä, että kelpaa, sillä olemme aina tulleet hyvin juttuun siskoni kanssa ja olleet läheisiä, vaikka meillä hieman ikäeroa onkin.

Nyt aikuisina meitä on lähentänyt myös yhteiset kiinnostuksen kohteemme, ruoka ja ruuanlaitto sekä eri ravintoloiden testaaminen. Opiskelijabudjettini tietysti vähän rajoittaa tuota ravintolaharrastusta. Tykkään kuitenkin esimerkiksi seurata alaa netistä ja lehdistä, ja täällä Helsingissä on paljon pienemmällekin budjetille sopivia tapahtumia. Juttelemme siskon kanssa usein kaikesta ravintolamaailmaan liittyvästä ja vaihdamme vinkkejä. Sitten me tietysti vertailemme reseptejä ja vietämme illanistujaisia, joissa maistelemme hyviä ruokia ja viinejä. Vaikka tiedän itsekin paljon ruuista ja trendeistä, sisko niistä vasta tietääkin! Hänen ravintolastaan tulee varmasti Helsingin paras!

… tai vaikka ihan kokopäivätöihinkin!

Sen lisäksi, että aion mennä ravintolaan töihin nyt opiskelujeni ohella, olen miettinyt asioita jo vähän pidemmällekin. Valmistumiseeni ei ole enää kauaa, ja nyt olen väläytellyt mielessäni jo ajatusta siitäkin, että menisin bistroon kokoaikatöihin, kun olen saanut opintoni päätökseen. Minullahan on aika paljon työkokemustakin ja myös harrastukseni kasinopelien pelaaminen, on tutustuttanut minua ravintolamaailman saloihin. Pelaan yleensä netissä, mutta olen käynyt pelaamassa myös kasinoilla niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Erityisesti ulkomailla monet paikoista on kyllä todella hienoja.

Näkemiin tältä erää

Nyt on varmasti tullut kaikille ilmi, miten innoissani asiasta olen! Tämä oli niin iso uutinen, koska sen lisäksi, että olen aivan super-onnellinen siskoni puolesta, tämä voi todellakin tuoda uusia urasuuntia myös minulle itselleni. Joskus tulee murehdittua turhaan erilaisia asioita ja suunniteltua liikaa. Sitten tapahtuukin tällaisia yllättäviä asioita ja asiat tuntuvat ratkeavan aivan kuin itsestään. Mutta palaan taas blogini ääreen, kun tulee lisää enemmän tai vähemmän tärkeitä uutisia.

webmaster / 14 januari, 2018 / Okategoriserade